Ekoja kertoja

Namaskaram!

Tämä reissu on yksi ekojen kertojen jatkumo. Kaksi ihanaa ekaa kertaa tältä viikolta: tanssitunti ja draamaopetus.

Mahadev oli pyytänyt paikalle opettajan, joka pitää minulle kolmen kuukauden ajan kaksi kertaa viikossa Barathanathyam-tanssitunnin. Lysti maksaa 15000 rupiaa. Iso osa omasta viihdebudjetista tipahtaa tähän, mutta niin olin suunnitellutkin.

Nyt minulla on elämäni ensimmäinen oma guru. Teimme alkuun seremonian, jossa tehdään tiettyjä liikkeitä ja rukouksia, kiitetään äiti maata ja uusi guruni siunasi minut oppilaakseen. Opetus saattoi alkaa.

Aloitimme perusteista. Siis todella perusteista. Nämä tunnit taitavat olla yhtä kärsivällisyysharjoitusta. Teimme koko ensimmäisen kerran ajan yhtä liikettä, jossa jalat tömistävät lattiaa. Tätä tehtiin eri nopeuksilla. Kuulostaa helpolta. Ei ole. Jalat pidetään voimakkaassa aukikierrossa, isommassa kuin oma fysiikkani antaa tällä hetkellä myöten. Polvia pitää taivuttaa niin, että koko ajan ollaan puolikyykyssä, paljon syvemmässä mihin etureisieni voimat riittävät. Ihan kamalaa! …eli nautin tietenkin joka hetkestä. Hiki virtasi, jalat tärisivät ja pilkkua viilattiin yhä vaan. Eteenpäin ei mennä, ennen kuin tämä perushomma on hallussa. Tanssimiseen antaa ihan oman fiiliksensä 33 asteen lämpötila ja opettaja, joka seisoo 20 sentin päässä kasvoistani taputtamassa rytmiä.

Sain kotiläksyksi opetella ekan kerran asiat täydellisesti seuraavaan kertaan mennessä. Onneksi täällä on talo täynnä tanssitaitoisia pikkuopettajia. Juuri nyt tuntuu siltä, että reidet olisi kaadettu täyteen sementtiä ja jalkapohjia piiskattu. Loistavan liikkunut olo siis!

Se vähemmän masokistinen eka kerta oli ensimmäinen draamaopetustunti Sukrithamin tytöille. Aloitimme sanattomilla harjoitteilla, liikuimme ja kuuntelimme toisiamme monenlaisin keinoin. Tytöt heittäytyivät mukaan nopeasti, nauroivat ja antoivat omia ehdotuksiaan yhteiseen tekemiseen.

Pidän draamatunteja kolme kertaa viikossa: yhteisen koko porukalle sekä omat kerrat isoille ja pienille. Nyt alkuun ollaan kuitenkin kaikki yhdessä ja totutellaan näihin uusiin työtapoihin. Oman säväyksensä antoi sähkökatkos, joten tunti pidettiin tunnelmallisesti taskulampun valossa.

Oli hauskaa nähdä, miten ensimmäinen draamahetki aktivoi lapsissa leikkienergiaa ja tunnin päätyttyä kaikki jäivät yhteiseen tilaan leikkimään omia laulu- ja tanssileikkejään pienissä porukoissa.

Paras palkinto tuli vähän myöhemmin illalla: ”Auntie! More drama, please?” Tähän oli helppo vastata myöntävästi.

Annamarika

P.S. Tässä(kin) kontekstissa tuntuu aivan mielipuoliselta, että meidän koulutusohjelma ollaan lopettamassa. En ikimaailmassa olisi pystynyt tähän hommaan ilman esittävän taiteen oppeja.