lauantai 24. elokuuta 2013

Seikkailu alkaa

Namaskaram ystävät!

Tämä blogi on omistettu poikkitaiteelliselle teokselle nimeltä Namaskaram Sukritham. Meitä taiteilijoita on kaksi: Annamarika ja Lauri. Muutamme marraskuussa räntää ja loskaa karkuun aurinkoiseen Keralan osavaltioon Intiaan. Asetumme pieneen Narikkunin kylään Sukritham -nimiseen tyttökotiin viideksi kuukaudeksi.

Namaskaram Sukritham on teos, joka koostuu neljästä itsenäisestä projektista. Projektit sivuavat toisiaan ja muodostavat temaattisen kokonaisuuden tyttöyden ja naiseuden monipuolisen tutkimisen ympärille. Mukaan otamme toisemme, tyttäremme Ennin, muutaman vaatekerran, hurjasti muistiinpanovälineitä ja sen verran kuvauskalustoa kuin lentokoneen painorajoitukset antavat myöten.





 

Dokumenttielokuva

Onko kaikilla varaa toivoon, unelmiin ja tulevaisuuteen ja mitä siihen tarvitaan?

Lauri ohjaa ja käsikirjoittaa yhdessä Annamarikan kanssa dokumenttielokuvan, johon pikkuassarimme, viisivuotias Enni osallistuu lahjoittamalla näkökulmansa tyttönä kasvamisesta. Toisenlaisen näkökulman tarjoaa eräs Sukrithamin omista tytöistä.

Teatterikasvatus

Annamarika tekee työharjoittelunaan (Metropolia AMK:n esittävän taiteen linjalle) teatterikasvatus-projektin yhdessä Sukrithamin 4-17 -vuotiaiden tyttöjen kanssa. Luvassa on oman tytön/naisen identiteetin rakentamista, esitystaideteoksia ja englannin kielen opiskelua draamakasvatuksen keinoin.

Valokuvanäyttely

Lauri tuo Suomeen tuliaisiksi valokuvanäyttelyn, joka saa löytää muotonsa helteessä intialaisittain intuition ja sattumusten sopusoinnussa.

Meditaatio-esitystaidekokeilu

Annamarikan löytöretkeä siihen esitystaiteeseen ja luovuuteen, mitä syntyy (toivottavasti syntyy!), kun meditaatiolle antaa mahdollisuuden, pääsee lukemaan tämän sivun lisäksi Saat mennä - blogissa. Saat mennä on kokeilevan taiteen lisäksi Annamarikan kirjallinen blogimuotoinen lopputyö teatteri-ilmaisunohjaajan koulutukseen (Metropolia AMK).


Ihmeellinen Intia ei koskaan anna matkustavalle sitä, mitä sattuu odottamaan, vaan kaikkea muuta. Siksi blogin aihepiiri ei rajaudu ainoastaan taiteelliseen työhön. Blogi olkoon muodoltaan ja aiheiltaan yhtä holistinen kuin kirjoittajiensa maailmankuva.

Tervetuloa kanssamme Sukrithamiin!

Annamarika ja Lauri

1 kommentti:

  1. Ihanaa! Näin äsken sattumalta telkusta päivän rannalla... <3

    VastaaPoista